Ensimmäinen vuosi
Ensimmäinen vuosi oli monelle varmasti ratkaiseva koulutuksen kannalta. Kaikki pienimmätkin luulot siitä että tultiin silittelemään kaneja tuhoutui, kun meidät laitettiinkin traktorin rattiin, jossa vietimme vähintään pari tuntia viikossa.
Ensimmäisestä vuodesta päällimmäisenä mieleen jäikin traktorit, traktorikortin hankkiminen ja muut maataloustöihin liittyvät tunnit.
Toinen mieleenjäänyt juttu ensimmäiseltä vuodelta, ja varmasti yksi opettavaisimmista jutuista oli navettaviikko. Saimme mahdollisuuden tehdä joko kaksi viikkoa niin, että yksi aamua ja yksi iltaa tai molemmat yhdessä viikossa. Tottakai valitsin kaverini kanssa sen, että tehdään kaikki yhdessä viikossa. Herättiin joka aamu 3-4:00 aikoihin että kerettiin aamulypsylle, lypsyn jälkeen tunneille ja iltapäivällä tekemään iltanavettaa ja iltalypsyä. Vaikka kokemus oli rankka, siinä oppi paljon ja oli palkitsevaa huomata että oikeasti jaksoi niinkin pitkiä päiviä koko viikon. Viikon jälkeen sitä vain ajatteli, että eipähän tarvitse enää lypsätä mutta näin jälkeenpäin ajateltuna se oli todella kivaa ja voisin tehdä sitä uudelleenkin.
Navettaviikon aikana tehtiin myös nimikkolehmä tehtävää. Minulla oli lehmä nimeltä Julia, melkein pikimusta kaunokainen. Muistan kuinka moni muukin halusi Julian nimikokseen mutta loppujenlopuksi onnistuin sen nopeiten saamaan.
TYÖSSÄOPPIMINEN
Ihan ensimmäinen top-paikkani oli alpakkatila. Paikka oli ihan mukava mutta jouduin lopettamaan sen kesken, koska koin että paikka vaati liikaa liian nopeasti. Paikassa oli paljon uusia elämiä niin luonteelta kuin muutenkin, joten mielestäni oli todella epäreilua että oletettiin että he voivat kerran näyttää kaikkien hoitorutiinit ja olettaa että seuraavan kerran osaan tehdä kaiken ilman neuvomista. Kysyin neuvoa ainakun tarvitsi, mutta koin silti että heillä oli jotenkin negatiivinen asenne minua kohtaan.
Toinen paikka oli MänRa/Ratsutila Rustholli. MänRa oli ennestään tuttu ympäristö. Paikan omistaja, hevoset ja osa tiloista olivat muuttuneet. Nautin hevosten kanssa työskentelystä, ratsastajat ja henkilökunta olivat todella mukavia ja pidin siitä että sian kokeilla kaikkea uutta esim. hevosen klippaamista. Sain todella paljon omaa vastuuta, tein monia vuoroja täysin yksin tallilla, joka oli mielestäni todella hienoa koska se kertoo siitä että minua pidettiin luotettavana.
Ensimmäinen vuosi oli minulle ehkä aktiivisin vuosi ja olin silloin tosi motivoitunut ja kävin paljon koulussa.
Kommentit
Lähetä kommentti